Klikkasit itsesi Seinäjoen seudun nuorten Verkkolehti Kanttiin. Kantti on nuorten verkkolehti, jonka toimittajaksi voi ryhtyä nuori Seinäjoen seudulta eli Ilmajoelta, Jalasjärveltä, Kurikasta, Lapualta tai Seinäjoelta. Ota yhteyttä kotipaikkasi nuorisotyöntekijään tai Kanttiin ja kysy, joko Kantilla on sinun paikkakunnalla toimitus.
Jos olet jo Kantin toimittaja, muistathan vierailla FB-ryhmässä! Tiedotus tapahtuu sitä kautta.
Löytyykö sinulta kanttia?
Kantti on nuorten oma verkkolehti, jonka sisällöntuotannosta vastaavat nuoret yhdessä ohjaavien työntekijöiden kanssa. Verkkolehden ajatuksena on tarjota nuorille mahdollisuus osallistua median tekemiseen yhteistyökumppaneiden avustuksella. Nuorten tuottama materiaali voi olla tekstiä, ääntä, valokuvia tai videokuvaa, mitä nuoret itse haluavatkaan. Kantin tärkeimpinä tavoitteina on saada nuorten ääni esille ja tukea nuorten mediataitojen kehittymistä.
Toiminta perustuu nuorten omaehtoisuuteen ja on avoin jokaiselle halukkaalle, taitoihin katsomatta. Tärkeintä on reipas asenne! Toiminnan ohessa nuorille järjestetään koulutuksia liittyen median tuottamiseen. Kantti onkin erinomainen paikka kokeilla, miltä esimerkiksi toimittajan työ tuntuisi.
Kantti on osa Seinäjoen seudun nuorisotiedotus- ja neuvontahanke JIBBOn nuorille tarjoamaa mediakasvatustoimintaa.
Kantin paikallistoimitusten vetäjät:
(nimi on linkki sähköpostiin)
ILMAJOKI: Minna Autio,Minna Huhtala
JALASJÄRVI: ei vielä ryhmää KURIKKA (JURVA): Mirja Lehtimäki LAPUA: Samuli Taivalmaa SEINÄJOKI (KANTAKAUPUNKI): Terhi Hunnakko SEINÄJOKI (YLISTARO): Annukka Saukko SEINÄJOKI (PERÄSEINÄJOKI): Sandra Rantanen
Kantin uusi sähköposti on: verkkolehtikantti(at)gmail.com
|