18.10.2011
Hetki vierasta elämää - matkakertomus part 2
Part II
31.5.2011
Platanian havinaa kävelykadulla
 Nyt on nähty Ravennan kirkot ja mosaiikit. En voi muuta sanoa; kaupunki on äärettömän kaunis ja kulttuuririkas. Tuolla viimeisenä käydyssä kirkossa oli niin kauhean kaunis kattofresko. Siinä, missä muu kirkko on 400-luvulta, tämä kattofresko on 1600-luvulta. Noihin aikoihin sattui paha maanjäristys, joka tuhosi alkuperäisen kattomaalauksen. Kirkko entisöitiin ja katto uusittiin siinä samalla.
Täällä on muuten aika kivasti patsaita. Osasta on laatta kulunut ymmärtämättömäksi, joten nimeä ja tekijää voi vain arvailla. Koska kirjoitan tätä bussissa, en meinaa välillä saada ollenkaan selvää käsialastani. Ennen tien mutkikkainta ja kuoppaisinta osuutta on pakko kertoa, että Hesen kanahampparit on täyttä kuraa paikallisten pizzahampparien rinnalla. Päälle viisi senttiä paksu ja halkaisija valehtelematta kymmenkunta senttiä. Kahvilasta lähdettiin melkein pyörimällä maata pitkin.
Seuraavana etappina Apenniinien juurella sijaitseva Bologna. Lisää kirkkoja!
---
 Poseidonin patsaan juurelta terveisiä. Unohtakaa KAIKKI, mitä olen tähän asti (luontoani vastaan) sateesta valittanut: täällä piskottaa. Vettä vedenjumalan patsaan edessä, mikäs siinä ja niin edespäin.
Edessäni on yksi Italian – ja maailman – loisteliaimmista kirkoista: Corte de’ Galluzzi. Oli aivan mahtava kokemus, suosittelen kaikille joille tilaisuus tarjoutuu. Ei ole yhtään väliä, onko uskonnollinen henkilö vaiko ei, kannattaa silti käydä. Saanen muistuttaa tässä välissä, etten ole itse uskonnollinen henkilö. Tykkään vain vanhoista kirkoista aivan hirveästi. Ne ovat jotenkin mystisiä ja kiehtovia, täynnä salaista symboliikkaa ja merkkejä muinaisista ajoista.
Tämän lisäksi täällä on yksi vanhimmista yliopistoista. Tylypahkamaisin paikka, missä olen IKINÄ käynyt. Harmi, kun siellä ei ole asuntolaa ulkomaalaisille. Käytävät täynnä rintakuvia, seinät kattoja myöten vanhoissa vaakunoissa ja maalauksissa. Aivan jättejätteihana paikka.
Joudun nyt ensimmäistä kertaa sanomaan, että on aivan pakko lopettaa. Piskotus muuttuu vähän kovemmaksi piskotukseksi, ja kohta on vihonsivut liimautuneet kiinni...
1.6.2011
Juppihippipunkkari meren armoilla renessanssitaivaassa 
Aah, ihanaa! Vihdoinkin pöytä kirjoittamista varten. Soittimesta tulee Hans Zimmerin Drink Up Me Hearties (also known as He’s a Pirate), ja mikä muukaan paremmin kuvaisi tätä hetkeä kuin merirosvoelokuvasarjan tunnetuin soundtrack. Jälleen kerran musiikista puhuttaessa tunnustan ’palvovani’ herran taitoja. Zimmer on todellakin nykyajan Mozart.
Lähdimme juuri Chioggiasta pikkupaatilla kohti Venetsiaa. Jo vanhasta muistista tiedän Venetsian olevan yksi suuri iätön näyttämö täynnä väriloistoa eri vuosisadoilta. Jokainen kivi, kahvila ja niitä teitä askeltava henkilö on osa yhtä suurta tarinaa, minkä loppu ei tule näinä aikoina koittamaan. Venetsia on kaunis ja rakastava kehto. Ruosteen karnevaalit eivät tätä pikkuvaltiomaista kaupunkia kosketa, sillä vaikka rappion kausia on koettu Venetsia on kauneutensa säilyttänyt. Tämän lisäksi Venetsiassa sijaitsee varmaan puolet Italian naamiointi- ja teatterikaupoista. Voi LUOJA niitä maskeja ja vaatteita ja viittoja jajaja... Kyllä, minulla on vaatefetissi. Etenkin 1700-luvun miesten vaatetukseen. Grrr.
Jos silmä on yhtään harjaantunut voi erottaa horisontista matkamme päämäärän. Tarkoituksenani olisi jättää jonkin sorttinen aarteenmetsästys kaverilleni, joka on tulossa Italiaan perheensä kanssa myöhemmin kesällä. Alustavana suunnitelmana olisi, että kirjoittaisin hänelle lapulle viestin ja jättäisin sen jollekin näkyvälle (mutta suojaisalle) paikalle. Jos hän tajuaa lapussa olevan vihjeen ja osaa suunnistaa oikeaan paikkaan, hän löytää sieltä ’aarteen’. En vain tiedä, mikä tämä aarre sitten on.
 Asiaa aavistuksen sivuten; hyvä ystävyys on tavallaan aarteenmetsästystä. Ystävyydessä nimittäin täytyy koko ajan etsiä uutta ja hyvää paikkaa tilanteeseen nähden. Joskus paikka on sama ja joskus taasen ei. Toivon kovasti, että tätä lukeva ymmärtää mitä haen tällä takaa. Elämä on etsimistä siihen viimeiseen hengenvetoon asti.
Näillä sanoilla päätän raportoinnin täältä Mariuksen valtakunnasta. Kiitos kovasti, kun olet lukenut tänne asti, mutta vielä on vähän matkaa jäljellä ^^
2.6.2011
Pöytä on hyvä pullonavaaja
Tänään ei ole tapahtunut kerrassaan mitään mielenkiintoista, retketkin tehtiin jo alkuviikosta. Tämän päivän olemme olleet lähes kokonaan hotellin uima-altaalla tai sitten kymmenen metrin päässä rannassa. Molemmissa on onneksi ollut lämmintä vettä, ja aamupäivällä löytyneen poreammeen saa lämmitettyä maksimissaan 40 celsiusasteeseen.
Kun lähdimme Pepin (11.v) ja Leon (6.v) kanssa sieltä takaisin altaalle, sain jotenkin hämärästi kaaduttua ruokasalin aulan kivilattialle :’D Mummoilla ainakin oli hauskaa, eräskin niistä repesi aika pahasti. Eikä siinä vielä kaikki, sillä noin puolta tuntia myöhemmin skippasin auringonottotuolin kanssa ympäri niin, että jalat osoittivat kohti taivasta ja pää oli nurmikolla. ”Äitinsä tyttö” kuulemma. Minnuu pelottaa millaiset mustelmat mulla on sunnuntaina!
Kuten varmaan joku lukija huomasi, tuolla vilahti kaksi ennestään tuntematonta nimeä. Peppi ja Leo ovat sisaruksia ja äärettömän kivoja tyyppejä molemmat vaikka nuoria ovatkin. Leo on aivan kuin miniatyyrikokoinen Samu siltä ajalta, kun olimme vielä ala-asteella: täysin yhtä velmu ja pöhkö, sellainen hiukan kiero koiranpentu. Kaiken lisäksi jopa kasvonpiirteet ovat kutakuinkin samanlaiset!
Pian pitäisi käydä lainaamassa hotellin pyöriä ja tehdä pieni veivilenkki Pirjon kanssa. Ensimmäinen tunti on ilmainen, toinen kaksi euroa, kolmas neljä etc. etc.. Tarkoitus olisikierrellä vähän vanhaa kaupunkia ristiin rastiin sekä oletettavasti sisemmäksi kaupunkia merenrannasta nähden.
Eilisestä vielä hiukan: tuli todellakin nähtyä ihmisten Venetsia. Tarkoitan tällä siis niitä sivukadun sivukadun sivukatuja. Hyvin voisi kuvitella, että sinne eksyisi helposti, mutta jos pitää silmät auki ja havainnoi ympäristöä, ei pääse hukkumaan ollenkaan. Uusien taianomaisten kokemusten lisäksi mukaan tarttui hupullinen viitta. Juuri sellainen, mitä olen etsinyt kolme vuotta. Viitan lisäksi tuli tasan kolme suurta (=normaalia kalliimpaa) rahansyöjää: Hard Rock Cafén hattu, mustesulkakynä ja gondoliajelu, joka kesti noin kolmen neljänneksen ajan. Äidin mukaan tämän kesän kulttuuriannos on nyt koettu, mutta kesä on vasta alussa, ja nälkäni on kuolematonta. Pelkästään tuo pyörälenkki avartaa katsetta aika paljon.
3.6.2011
Piazza della Ambré
Ei hyvältä näytä. Ei sitten alkuunkaan. Eilen illalla nimitäin mutsi ja Pirjo sopivat lyöttäytyvänsä yhteen erään pariskunnan kanssa. Tiedän, että yhteenkään ensivaikutelmaan EI SAA LUOTTAA. Ovathan he ihan kivanoloisia ja näin, mutta nyt ei vain oikein iske. En tiedä vaikuttaako se eilinen ahdistuskohtaus jotenkin vieläkin. Lukijalla tulee varmaan nyt mieleen iänikuinen sanaparsi, jonka mukaan kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Kunnioitan ja noudatan tätä ajatusta, tilanne nyt vain sattuu olemaan täysin vastakkainen.
Olemme tällä hetkellä Centre Rossinissa, paikallisessa kauppakeskuksessa. Kaiuttimista tuleva taustamusiikki, ostoskärryjen (tuossa on supermarketti vieressä) ja askelten kopina kuulokkeista tulevaan musiikkiin yhdistettynä luo unettavan ääniyhdistelmän, jonka turvin olisi helppoakin helpompi vaipua transsitilaan.
Jos vertaa Centre Rossinin ja Torikeskuksen tunnelmaa, huomaa, että erot ovat pääosin ulkomuotoseikkoja. Torkka on kolmessa kerroksessa, tämä yhdessä. Torkka sijaitsee Seinäjoella, tämä taasen Pesarossa, Pohjois-Italiassa. Siinä ne erot sitten olivatkin. Vaikka tämä näyttääkin ulkoapäin kauhean isolta, mutta sisälle päästyään paikka on jotenkin... tyhjänoloinen.
Kaksikymppiä oli ja vitonen meni Game Stoppiin, sillä sieltä löyty nimittäin eräs Naruto Ultimate Ninja PS2:lle. Olihan se pakko ostaa vaikka kieli olikin italia, sillä sitä on tullut etsittyä ihan kiitettävästi kolmannelta luokalta lähtien.
Pienimuotoinen paniikki iski kun tajusin nyt olevan jo perjantai; ylihuomenna nokka kohti kotia. Enää puolitoista päivää tätä matkaa jäljellä, aivan liian vähän! Ja kaiken tämän lisäksi ensi tiistaina Pesarossa olisi Gianna Nanninin konsertti... Äää mikä tilaisuus meni sivu suun! Huomenna kirjoitettava tekstikappale jää tältä reissulta viimeiseksi, sillä lähtöpäivänä on niin pirun kova kiire, ettei siinä ehdi edes hengähtää.
4.6.2011
HEH tekee comebackin
It’s almost end of this chapter. Huomenna pitäisi suunnata takaisin kotia kohden. Tulee ikävä täällä tutustumiini ihmisiin, etenkin Lepaa (Leo), Peppiä ja Tuulia. Tuuli on finiläinen, eli ficcari aivan kuten minäkin. Me molemmat rakastamme Pottereja yli kaiken, mutta toisin kuin hän, en ole koskaan päätynyt rekkaamaan Finiin.
Vaikka elämässä olisi kuinka pitkiä ajanjaksoja ilman kavereita ja synkkiä hetkiä olisi havaittavissa, niin vierellä kulkee aina joku johon voi luottaa. Vetisin silmin kiitän näitä henkilöitä ja toivon kovasti, että asianomaiset tunnistavat itsensä tästä (jos edes koskaan tämän lukevat).
Valitettavasti nämä jälkisanat olivat nyt vähän tällaista neititunteilua, mikä ei oikein kuulu tapoihini. KIITOS vielä kerran KAIKILLE jotka ovat eläneet tämän viikon ajan kanssani sekä kiitokset myös heille, jotka ovat nämä molemmat matkakertomusosat lukeneet. Lähden nyt syömään viimeisen kerran lämmintä ruokaa tällä puolen Eurooppaa. Kiitos ja kumarrus, me tapaamme vielä!
Teksti ja kuvat: Aisha Benahmed, Seinäjoen kantakaupungin toimitus
|
